Bong Joon Ho tunnetaan parhaiten Cannesin elokuvajuhlat voittaneesta elokuvastaan Parasite, joka palkittiin myös parhaan elokuvan Oscarilla. Tällä kertaa Bong vie katsojat lähitulevaisuuteen ja vieraalle planeetalle, mutta ennallaan on ohjaajan kriittinen katse sekä absurdi huumori yhteiskunnan epäkohtien edessä.
Mickey Barnes (Robert Pattison) on ajautunut taloudellisiin ongelmiin ja ottanut velkaa väärältä taholta. Paetakseen velkojiaan hän päättää värväytyä osaksi ulkoavaruuteen suuntaavaa retkikuntaa, jonka tavoitteena on asuttaa neljän vuoden päässä häämöttävä planeetta. Retkikuntaa johtaa tuulitukkainen ruskettunut omaan napaansa tuijottava diktaattori (Mark Ruffalo), jonka lapselliset visiot uppoavat kansaan kuin häkä. Kuulostaako tutulta? Niin on tarkoituskin.
Ongelmana on, että matkalle haluavat mukaan kaikki, jotka ovat pettyneet elämäänsä maan pinnalla. Niinpä Mickeyn ainoaksi vaihtoehdoksi jää värväytyä Uhrattavaksi. Tämä tarkoittaa, että Mickeystä tehdään klooni, joka on helppo printata uudestaan aina edellisen menehdyttyä. Toimenkuvana on siis elää vaarallisesti ja kuolla – kerta toisensa jälkeen. Se ei ole mukavaa, mutta voittaa lopullisen kuoleman, joka olisi ollut edessä maan kamaralla.
Mickeyn elämät kulkevat lyhyitä polkujaan, kunnes eräänä päivänä sattuu virhe ja hänestä printataan uusi versio Mickey 18, vaikka Mickey 17 on edelleen elossa. Näin ei saisi missään tapauksessa käydä, multippelit ovat ankarasti kiellettyjä. Jos heidät löydetään, heidät tuhotaan. Sekä Mickey Barnesin edellinen että nykyinen versio joutuvat taistelemaan oikeudestaan olemassaoloonsa, eikä asiaa varsinaisesti auta, että Mickey 18 on edellistä versiotaan huomattavasti impulsiivisempi ja aggressiivisempi.
Mickey 17
Alkuperäinen nimi:
Mickey 17
Julkaisuvuosi:
2025
Ensi-ilta:
7.3.2025
Julkaisija:
Warner Bros. Finland
Kesto:
2 t 17 min
Ohjaus:
Bong Joon-Ho
Näyttelijät:
Robert Pattinson, Naomi Ackie, Toni Collette, Mark Ruffalo
Kieli:
englanti
Tekstitys:
suomi, ruotsi
Ikäraja:
K-12
Sisältää:
vakivaltaa, ahdistusta