Onko kaupungissa Riston kaksoisolento? Risto näkee kaupungilla ihan samannäköisen pojan kuin hän itse – sillä on samanlainen tukka, samanlainen huppari ja samanlaiset housut. Risto ja Nelli päättävät selvittää onko poika kaksoisolento, varjominä, vai jopa huijari? Miksi Rauha-täti on ollut salaperäinen ja piilotellut valokuva-albumia? Entä miten Pakastaja-Elvi, hämähäkit sekä suvun kadonnut sormus liittyvät tähän kaikkeen? Risto ja Nelli löytävät johtolangan ja päättävät selvittää salaisuuden, joka vie heidät suureen yölliseen seikkailuun Kurjenkalliolle.
Elokuva perustuu Sinikka ja Tiina Nopolan rakastetun kirjasarjan saman nimiseen kirjaan Risto Räppääjä ja kaksoisolento. Elokuvan päärooleissa nähdään Risto Räppääjänä Aleksi Johansson ja Nelli Nuudelipäänä Alma Järvensivu. Muissa päärooleissa Lennart Lindberginä ja Pakastaja-Elvinä nähdään Ylermi Rajamaa ja Jenni Kokander sekä Rauha-tätinä Iina Kuustonen. Elokuvan on ohjannut Samuel Harjanne, käsikirjoittaneet Tiina ja Emma Nopola. Musiikin on säveltänyt Kerkko Koskinen ja laulujen sanat ovat Matias Nopolan kynästä.
Risto Räppääjä ja kaksoisolento Alkuperäinen nimi: Risto Räppääjä ja kaksoisolento Julkaisuvuosi:
2025 Ensi-ilta: 14.2.2025 Julkaisija:
Nordisk Film Kesto: 1 t 21 min Maa:
Suomi Ohjaus:
Samuel Harjanne Näyttelijät:
Aleksi Johansson, Alma Järvensivu, Iina Kuustonen, Ylermi Rajamaa, Jenni Kokander, Oona Airola Kieli:
suomi Ikäraja:
NOT_RATED Sisältää:
Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä ja seurantaskriptejä tietojen keräämiseen joita käytetään selauskokemuksen parantamiseen sekä markkinointiin. Lue lisää tietosuojakäytännöstämme.