A Complete Unknown

2 t 16 min

1960-luvun New York. Sateesta kiiltävät kadut, rähjäiset klubit, hikiset kämpät, pitkät tukat, nahkarotsit ja minihameet – kaikki utuiseen röökinsavuun kietoutuneena ja taustalla Dylan ja muut aikalaiset. A COMPLETE UNKNOWN on pakollista nähtävää tietenkin kaikille Bob Dylanin ystäville, mutta ehdottomasti myös kaikille, joita tämä aikakausi kiehtoo.

1960-luvun alun New Yorkin musiikkipiireihin sijoittuva A COMPLETE UNKNOWN seuraa 19-vuotiaan minnesotalaisen muusikko Bob Dylanin (Timothée Chalamet) rakettimaista nousua folk-laulajasta isoihin konserttisaleihin ja listojen kärkeen.

Dylanin laulut ja mystiikka muodostuvat maailmanlaajuiseksi ilmiöksi ja huipentuvat käänteentekevään esiintymiseen vuoden 1965 Newportin folk-festivaaleilla, jossa nuori artisti astuu lavalle ensimmäistä kertaa sähkökitaroiden säestämänä. Hetki, josta muodostuu yksi 1900-luvun musiikkihistorian käänteentekevin.

Elokuvan on ohjannut ja käsikirjoittanut James Mangold, joka tunnetaan hienosta Johnny Cash -elokuvasta Walk the Line. Elokuvan pääosassa nähdään rakettimaista uranousua tekevä Timothée Chalamet, joka on ehdolla roolistaan Oscareissa. Elokuva on ehdolla yhteensä peräti seitsemässä eri Oscar-kategoriassa mukaanlukien paras elokuva, paras ohjaus ja paras käsikirjoitus.

A Complete Unknown
Alkuperäinen nimi: A Complete Unknown
Julkaisuvuosi: 2025
Ensi-ilta: 7.2.2025
Julkaisija: Walt Disney Studios Motion Pictures Finland
Kesto: 2 t 16 min
Ohjaus: James Mangold
Näyttelijät: Timothée Chalamet, Monica Barbero, Elle Fanning, Edward Norton, Boyd Holbrook
Ikäraja: K-7
Sisältää: vakivaltaa, ahdistusta
K-7 ahdistusta

Ei vielä näytöksiä myynnissä.