YKSITYISTILAISUUDET
Järjestä oma yksityisnäytös valitsemastasi leffasta tai vuokraa tila asiakastilaisuutta, tuotelanseerausta, pikkujouluja tai vaikka firman synttäreitä varten. Me räätälöimme sinulle tarpeitasi vastaavan tilaisuuden – leffanäytöksellä tai ilman!
OMA Leffanäytös
Kino Konepajassa voit järjestää oman yksityisnäytöksen valitsemastasi elokuvasta. Voit valita lähes minkä vaan teattereissa tällä hetkellä pyörivän leffan tai suosikki klassikkoelokuvasi. Myös ennakkonäytökset valikoiduista tulevista ensi-illoista ovat mahdollisia.
Käytössäsi ovat 54-paikkainen huippulaadukas ja mukavilla sohvilla ja pienillä sivupöydillä varusteltu elokuvasali sekä teatterin viihtyisä vanhan ajan elokuvatunnelmaa henkivä baari, josta voitte tilata syötävät ja juotavat koko porukalle. Tarjoiluista voitte nauttia sekä baarin puolella että elokuvasalissa.
Hinnat pitävät sisällään yksityisnäytöksen sekä tunnin baarissa ennen elokuvan alkua, jonka lisäksi baari palvelee teitä myös näytöksen aikana. Osallistujamäärä max. 54 henkeä.
Tarjoilut hinnoitellaan erikseen ja saatavilla on kattava valikoima juomia sekä erilaista pientä syötävää täytetyistä leivistä napostelulautasiin ja perinteisiin leffaherkkuihin.
Hinnoittelu:
• Ma-pe -päivänäytökset: 800 € (näytös päättyy klo 16 mennessä)
• Ma-to -iltanäytökset: 1.000 € (näytös päättyy klo 19 mennessä) / 1.300 € (muut ilta-ajat)
• Pe-iltanäytökset: 1.000 € (näytös päättyy klo 19 mennessä) / 1.500 € (muut ilta-ajat)
• La-su -näytökset: 800 € (näytös päättyy klo 13 mennessä) / 1.000 € (näytös päättyy klo 16 mennessä) / 1.500 € (iltanäytökset)
Hintoihin lisätään alv. 14%
Tarjoiluesimerkkejä:
• Napostelulautanen & 12 cl talon viiniä 16,40 € / hlö
• Runsas sandwich & olut 16,40 € / hlö
• Popparit & limu 7,30 €
• Popparit & olut 10,30 €
Hintoihin lisätään alv.
Tilavuokrat
Kino Konepaja soveltuu erinomaisesti erilaisten tapahtumien pitopaikaksi. Voit vuokrata tilan ja henkilökunnan käyttöösi kokousta, seminaaria, asiakastilaisuutta, pikkujouluja tai vaikka synttäreitä varten.
Käytössänne ovat 54-paikkainen huippulaadukas ja mukavilla sohvilla ja pienillä sivupöydillä varusteltu elokuvasali, jossa pääsette esittämään aineistojanne suurelta valkokankaalta huippuluokan kuvan- ja äänentoistolla.
Lisäksi käytössänne on kaunis vanhan ajan elokuvatunnelmaa henkivä baari sekä kesäisin iso terassi. Sisätiloissamme on yhteensä 80 asiakaspaikkaa ja kesäisin terassin ollessa avoinna asiakaspaikkoja on yhteensä 120.
Hinnoittelu:
• Ma-pe klo 8-16: 250 € / h
• Ma-to klo 16-22: 400 € / h
• Pe-la klo 16-22: 600 € / h
Hinta sisältää koko elokuvateatterin baareineen yksityistilaisuutena, aineistojenne esittämisen valkokankaalta sekä henkilökunnan. Minimivuokra-aika 2h. Hintoihin lisätään alv. 25,5%.
Tarjoilut hinnoitellaan erikseen ja saatavilla on kattava valikoima juomia sekä erilaista pientä syötävää täytetyistä leivistä napostelulautasiin ja perinteisiin leffaherkkuihin. Kaikista tarjoiluista saa nauttia sekä baarin että elokuvasalin puolella.
KYSY LISÄÄ
Teatteripäällikkö Jojo Uimonen
[email protected]
Puhelimitse arkisin klo 9-16:
040 703 1213
ESIMERKKITILAISUUKSIA
Kokoustaminenkin on hauskempaa leffateatterissa! Pääsette istumaan mukaville sohville poppareista ja leffatunnelmasta nauttien ja esittämään aineistojanne suurelta valkokankaalta huippuluokan äänentoistolla. Vai haluaisitteko ehkä kokouksen päätteeksi katsoa leffan? Tai vaan katsoa leffan ja fiilistellä sitä ennen tai jälkeen baarissamme toistenne seurasta nauttien? Räätälöimme tilaisuuden teidän tarpeitanne vastaavaksi, tässä joitakin esimerkkejä:
OMA LEFFANÄYTÖS JA TUNTI BAARISSA
• Osallistujamäärä max. 54 henkeä
• Koko teatteri käytössä yksityistilaisuutena
• Elokuvanäytös valitsemastanne leffasta + 1h baarissa ennen elokuvan alkua
• Hinta 800 € – 1.500 € viikonpäivästä ja kellonajasta riippuen. Katso tarkemmin kohdasta Oma Leffanäytös.
• Baari voi olla auki vieraille omakustanteisesti tai voimme sopia tarjoilut järjestäjän kanssa.
Tarjoiluesimerkkejä
• Napostelulautanen & 12 cl talon viiniä 16,40 € / hlö
• Runsas sandwich & olut 16,40 € / hlö
• Popparit & limu 7,30 €
• Popparit & olut 10,30 €
• Hintoihin lisätään alv.


OMA LEFFANÄYTÖS JA ILLANVIETTO KINO KONEPAJASSA
Kino Konepajassa voit järjestää oman yksityisnäytöksen valitsemastasi elokuvasta ja näytöksen jälkeen illanvieton Kinon tunnelmallisessa baarissa.
• Koko teatteri käytössä yksityistilaisuutena klo 18-00
• Elokuvanäytös valitsemastanne leffasta
• Baari auki koko illan
• Henkilökunta
• Osallistujamäärä max. 54 henkeä
• Hinnoittelu ma-to:
Elokuvanäytös 1.200 € + alv. 14%
Tilavuokra 1.000 € + alv. 25,5%
• Hinnoittelu pe-la:
Elokuvanäytös 1.500 € + alv. 14%
Tilavuokra 1.500 € + alv. 25,5%
• Tarjoilut hinnoitellaan erikseen
KOKOUSPAKETTI
Kokoustaminenkin on hauskempaa leffateatterissa! Päivä alkaa herkullisella aamiaisella, jonka jälkeen pääsette istumaan mukaville sohville poppareista ja leffatunnelmasta nauttien ja esittämään aineistojanne suurelta valkokankaalta huippuluokan kuvan- ja äänentoistolla. Iltapäivällä pidetään kahvitauko.
• Ma-pe klo 9-16
• Osallistujamäärä max. 54 henkeä
• Koko teatteri käytössä yksityistilaisuutena
• Elokuvasalin kokoustekniikka ja omien aineistojen esittäminen valkokankaalla
• Teatterihenkilökunta
• Tilavuokra 250 € / h (minimi 2h)
• Aamiainen 16 € / hlö
• Popparit ja kivennäisvedet / limut kokousnaposteltavina 6,50 € / hlö
• Iltapäiväkahvi/-tee & muffinssi 5,70 € / hlö
• Hintoihin lisätään alv.


KOKOUS + OMA LEFFANÄYTÖS
Päivä alkaa herkullisella aamiaisella, jonka jälkeen pääsette istumaan mukaville sohville poppareista ja leffatunnelmasta nauttien ja esittämään aineistojanne suurelta valkokankaalta huippuluokan kuvan- ja äänentoistolla. Päivän kruunaa yksityisnäytös valitsemastanne elokuvasta, joka nautitaan viinilasillisten ja napostelulautasten kera.
• Ma-pe klo 9-16
• Kokous + oma elokuvanäytös
• Osallistujamäärä max. 54 henkeä
• Koko teatteri käytössä yksityistilaisuutena
• Elokuvasalin kokoustekniikka ja omien aineistojen esittäminen valkokankaalla
• Teatterihenkilökunta
• Kokousajan tilavuokra 250 € / h
• Elokuvanäytös 800 €
• Aamiainen 16 € / hlö
• Popparit ja kivennäisvedet / limut kokousnaposteltavina 6,50 € / hlö
• Lasi viiniä (12cl) ja napostelulautanen 16,40 € / hlö
• Hintoihin lisätään alv.
LASTEN LEFFASYNTTÄRIT
Voit järjestää Kino Konepajalla lasten leffasynttärit sunnuntaiaamupäivisin. Ensin juhlistetaan päiväsankaria omalla porukalla ja sen jälkeen katsotaan elokuva leffaherkuista nauttien.
Hinta 12 € / lapsi + elokuvalippu 12 € / lapsi
Minimi 10 lasta
Hinta pitää sisällään:
• 1 tunti Kinolla ennen näytöksen alkua
• Tarjoilut: Karkit, popparit ja limu
• Leffanäytös
Kino Konepajalla sunnuntain ensimmäinen elokuvanäytös on lastenelokuva, joka alkaa klo 13.00. Lasten leffasynttärit alkavat klo 12. Ensimmäinen puoli tuntia vietetään yksityistilaisuutena. Teatteri aukeaa kaikelle kansalle puoli tuntia ennen näytöksen alkua, johon tulee teidän synttäriporukkanne lisäksi muitakin katsojia. Ohjelmistossa pyörivät uusimmat lastenleffat. Aikuiset voivat ottaa rennosti kahvilabaarissamme näytöksen ajan tai ostaa lipun näytökseen.
Laita meille kyselyä päivämäärän kera niin kerromme, mistä elokuvista näytöksen voi kyseisenä päivänä valita:
[email protected]
