Beau Travail

Claire Denisin ohjaama Beau Travail on näennäisesti elokuva Ranskan muukalaislegioonasta. Diskossa alkava ja diskoon päättyvä teos on kuitenkin aivan muuta kuin voisi aiheen perusteella odottaa. Vertauskohdiksi on nostettu esimerkiksi Terrence Malickin ja Gaspar Noén teoksia sekä viime aikoina Charlotte Wellsin Aftersun – päivämme auringossa.

Ilmeisimmän luennan mukaan Beau Travail on miesten välinen rakkaus- tai intohimotarina, jossa Dennis Lavantin näyttelemä upseeri kostaa torjutuksi tulemisen. Näkemystä tukee Denisin tarinan pohjautuminen Herman Melvillen romaaniin Billy Budd, joka on lohduton kertomus kiellettyjä tunteita herättäneestä syntipukista sotaoikeudessa.

Auki näitä haluja ei selitetä. Denisin miehet eivät juuri puhu. Suurin osa ajasta ollaan Djiboutissa, aavikkomaisemassa. Sotilaallinen kuri muistuttaa balettimaisia rytmejä, kun kehot tottelevat. Katseet ovat intensiivisiä ja konkreettisia kuin hellä silitys tai nyrkinisku.

Beau Travail on rakenteeltaan elokuva, jossa päähenkilö muistelee mennyttä. Hän on, tietenkin, kaiken tapahtuneen jälkeen epäluotettava kertoja, eikä loppuratkaisukaan ole selkeä: viekö matka itsetuhoon vai vapautumiseen? 

Beau Travailista voi lukea kolonialismin kritiikkiä, emansipaatiokaaren sekä Denis’lle tyypillistä ironiaa, joka ei ole torjuvaa vaan toteavaa. Ainakin se on aistillinen runo, josta elokuvaa taidelajina riivaava kirjaimellisuus on määrätietoisesti hävitetty. Toisaalta se kuuluu kehollis-aistilliseen alagenreen (Noén Climax, useat Julia Ducournaun ja Lynne Ramsayn ohjaukset). Toisaalta 2020-luvun rakastetuimpiin elokuviin lukeutuva Aftersun on ytimeltään kuin uudelleentulkinta Beau Travailista, ei Denisin intohimoaiheesta, vaan muiston ja menetyksen teemasta. Kumpikin elokuva on läkähdyttävän lämmin ja intiimi kertomus elämästä toisessa maailmassa, ajassa ja toisissa mahdollisuuksissa. Totuudellisuus on irrallisissa fragmenteissa. Maskuliinisuus kohtaa herkkyyden.

Beau Travail on eittämättä Denisin mestariteos. Mitä elokuvallinen eleganssi tarkoittaakaan, Beau Travail on sitä ilman muodon ja kerronnan konventionaalisia rajoja. Kuvat tulevat iholle ja iho koskettaa valkokankaan läpi. Eklektisellä ääniraidalla on sulassa sovussa Benjamin Brittenin Billy Budd -oopperaa, Neil Youngia ja eurodancea, joka lopullisesti vapauttaa tukahdutetun minuuden.

Sight and Soundin vuoden 2022 “maailman parhaat elokuvat”-listalla Beau Travail oli noussut sijalle 7. Se on siis kaikkien aikojen parhaiden elokuvien listan seitsemäs – ja yksi hurjimmista nousijoista sitten edellisen listan. Loppukohtaus on nostettu jopa elokuvahistorian kaikkien aikojen parhaaksi, mikä on hyvä havainto, sillä se saattaa olla totta.

– Kalle Kinnunen

Elokuva esitetään osana Kino Konepajan elokuvakerhon ohjelmistoa, jonka on kuratoinut elokuvatoimittaja Kalle Kinnunen. Näytös ke 4.6. klo 17. Uusintanäytös to 5.6. klo 17.