Marty Supreme – Unelmoi isosti

Alkuvuoden elokuvatapaus Marty Supreme on kuin pöytätennisottelu, jonka avulla sen päähenkilö tavoittelee unelmaansa. Ketterä, intohimoinen ja moneen suuntaan räjähtävä tarina kertoo nuoresta Marty Mauserista (Timothée Chalamet), joka tavoittelee unelmaa, johon kukaan muu ei usko. 

Marty Supreme nähdään Kino Konepajan elokuvakerhossa ennakkonäytöksessä 21.1., sekä ensi-illassa 23.1. alkaen.

New York, 1956. Marty Mauser haluaa olla pöytätenniksen mestari. Laji ei ole suosiossa, oikeastaan kukaan ei sitä tunne. Ainakin se näyttää hauskalta ja pelaajien odotetaan pelleilevän yleisön iloksi.

Mauser pyrkii kansainvälisiin kisoihin ja puhuu itsensä aina pidemmälle. Kotikaupungissa asiat alkavat mennä kuitenkin solmuun. Mauser on tosiasiassa täysi huijari ja vastuunpakoilija, mitä holtittomin opportunisti, jolle raskaana oleva rakastajatarkin on vain pelimerkki muiden joukossa.

Josh Safdien Marty Supreme on Oscar-veikkausten kärjessä. Levoton, särmikäs ja sarkastisen hauska veijaritarina ei ole aivan se urheilu- ja ponnisteluelokuva, jona sitä myydään. Svengiä ja napakoita lyöntejä kyllä riittää. Safdie on taas luonut merkillisen henkilötutkielman tavattoman epäilyttävästä ja ristiriitaisesta tyypistä, joka puhuu enemmän kuin tekee – edellinen oli ylistettu Uncut Gems, jossa Adam Sandler nähtiin elämänsä roolissa.

Gwyneth Paltrow näyttelee jo ikääntyneeksi itsensä kokevaa elokuvatähteä, jonka elämään menestyjänä esiintyvä Mauser tunkee väkisin. Odessa A’Zion nähdään Mauseriin ihastuneena duunarina, joka on naimisissa toisen kanssa. Kaveripiiriin kuuluu taksikuski (Tyler, the Creator), jolle sopivat rikollisetkin varainhankintakeinot. Kulttiohjaaja Abel Ferrara näyttelee koiraansa yli kaiken rakastavaa vanhusta, joka taitaa olla myös tappaja.

Ennen kaikkea Timothy Chalamet loistaa Mauserina. Hahmo on elokuvahistorian sympaattisimpia sosiopaatteja. Sadfien kirjoittamassa ja ohjaamassa elokuvassa nuoren miehen koko elämä kasvaa screwball-hengessä pyramidihuijaukseksi, jonka tiivistymisen ja purkautumisen bisarrit käänteet kuulostaisivat kuvailtuna lähinnä häiriintyneiltä.

– Kalle Kinnunen