Nouvelle vague

Richard Linklaterin oodi elokuvan ilolle sukeltaa Jean-Luc Godardin legendaarisen Viimeiseen hengenvetoon -elokuvan tuotannon hilpeisiin käänteisiin.

Cahiers du Cinema -lehden toimituksessa oli vauhtia. Toimittajista Claude Chabrol oli jo ohjannut kaksi leffaa. Francois Truffaut oli lähdössä Cannesin elokuvajuhlille esittelemään esikoistaan 400 kepposta. Godard kähvelsi lehden kassasta matkarahat ja painui mukaan. Kaikki tiesivät, että nyt tapahtuu jotain uutta.

Godardin oli päästävä ohjaamaan. Se on helppoa: huijataan tuottaja mukaan, puhutaan Jean Seberg (Zoey Deutch) hehkumaan naispääosaan, ja Jean-Paul Belmondo (aubry Dullin) on kuin luotu konnan rooliin. Aamuisin keksitään pätkä käsikirjoitusta kahvilassa, kuvataan tunti tai koko päivä. Kyllä tästä leffa tulee. Sivuosissa vilahtelee Robert Bressonin, Jean-Pierre Melvillen ja Roberto Rossellinin kaltaisia hahmoja.

Kaikki tämä on historiallisesti paikkansa pitävää ja samanaikaisesti keksittyä. Uransa huipulla oleva Richard Linklater (Rakkautta ennen -trilogia, Boyhood) tavoittaa sen välittömyyden, joka kuvauksissa vallitsi yhtä lailla kameran edessä ja takana. Sekä etenkin kuvaustauoilla, joita oli paljon.